Kotimaisten sähkövarastojen pioneerina tunnetuksi tullut kempeleläinen Cactos Oy on kasvanut kaupallisiin ja teollisiin tarpeisiin suunniteltujen sähkövarastojen valmistajasta kokonaisten energiavarastopuistojen toimittajaksi. Kuhmoisiin vuoden 2024 lopulla rakennetun, ensimmäisen täysin kotimaisen akkupuistoprojektin avainkumppaniksi projektinhoidossa ja projektijohtamisessa valikoitui tarkan harkinnan jälkeen Prenner Oy. Kokonaisuudessaan hanke toteutettiin tiiviissä yhteistyössä kolmen toimijan välillä.
Cactoksen puolelta Kuhmoisten akkupuiston projektia johtaneen John Grahamin mukaan yrityksen toistaiseksi suurimman BESS (Battery Energy Storage System) -hankkeen kumppanivalinta oli lopulta helppoa Prennerin kattavan asiantuntijuuden sekä entuudestaan kerätyn luottamuksen ansiosta. Hanke oli merkittävä merkkipaalu myös Cactokselle, sillä Kuhmoisten akkupuiston myötä yritys laajentaa tarjontaansa yksityisen sektorin sähkövarastoista kokonaisten sähköverkkojen tarpeisiin vastaaviin akkupuistoihin.
Prennerin toimintamallit ja projektinhallintakyky olivat Cactokselle tuttuja, joten toimivan kumppanuuden edellytykset täyttyivät jo ennen varsinaisia neuvotteluita. Hankkeen aikana projektinhallinta ja projektijohtaminen toteutettiin synergiassa siten, että kaikilla osapuolilla oli selkeä käsitys omista vastuualueistaan. Erityisesti Prennerin proaktiivisuus saa Cactokselta erittäin paljon kiitosta: “Antti tuntui olevan aina askeleen edellä pienimmissäkin asioissa, kuten vaikkapa lumenpoiston järjestämisessä työmaalta kriittisinä hetkinä. Hän oli aina tavoitettavissa aamusta iltaan ja jopa viikonloppuisin”, kiittelee Cactoksen John Graham. “Heidän avullaan saavutimme poikkeuksellisen joustavuuden ja tehokkuuden, emmekä kohdanneet yllättäviä vastoinkäymisiä tai aikatauluongelmia”, hän jatkaa. Selkeä ja proaktiivinen kommunikaatio auttoi Cactosta pysymään aikataulussa ja budjetissa koko projektin ajan.
“BESS-ratkaisujen kysyntä on valtavassa kasvussa niin Suomessa kuin ulkomaillakin, joten Kuhmoisten pioneerihanke oli meille erittäin tärkeä astinkivi kansainvälisille markkinoille”, Graham kertoo. Kotimaisten ja ylipäätään eurooppalaisten infrastruktuuritoimijoiden merkitys on nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa varsin suuri paitsi huoltovarmuuden, myös kyberturvallisuuden kannalta – ja Suomen maine on erinomainen. Kotimainen tietotaito alan vaatimuksista ja entistä suurempien akkupuistojen ja energiaratkaisujen toteuttamiseksi on jo olemassa, ja suomalaisten ammattilaisten osaaminen on Grahamin mukaan alan huippuluokkaa. Myös julkisen sektorin tuki vastaavissa energiahankkeissa on kansainvälisesti poikkeuksellista: “Kaikkien vaadittujen asiakirjojen, sopimusten, lupien ja selvitysten hankkiminen oli nopeaa ja sujuvaa, mikä on hyvin rohkaisevaa. Suomesta hankittujen kokemusten avulla pystymme laajentumaan kansainvälisille markkinoille, etenkin nyt kun tiedämme Prennerin olevan meille sopiva kumppani”, John Graham kertoo.
Energia-alan projekteista Prennerillä on pitkä kokemus, mutta Kuhmoisten akkupuisto oli laajuudessaan ensimmäinen lajiaan. Koska projektissa päädyttiin yhdessä Cactoksen kanssa toteutettavaan projektinhallintaan, osapuolet pystyivät tuomaan omaa osaamistaan paremmin esille, minkä ansiosta hanke toteutui aikataulun mukaisesti ilman vastoinkäymisiä. “Cactoksen kanssa pääsimme vieläkin paremmin tutustumaan nousevan toimialan vaatimuksiin ja opimme toisiltamme hyvin paljon projektin kaikissa vaiheissa”, Prenner Oy:n toimitusjohtaja ja Kuhmoisten akkupuiston projektipäällikkö Antti Kärkkäinen kertoo. Kärkkäinenkin uskoo sähkön varastoinnin ja akkupuistojen kysynnän kasvamiseen lähitulevaisuudessa, minkä vuoksi Cactoksen kanssa toteutettu akkupuisto tuo Prennerille tärkeää osaamista vastaavista investoinneista.
Kuhmoisten energiavarastopuiston projektin toteuttaminen oli sikäli poikkeuksellinen, että vastuiden osalta linjanveto ei ollut yhtä tiukkaa kuin mihin yleensä on alalla totuttu. Prennerin vastuulla oli ensisijaisesti luvitus, hankinnat, rakennuttaminen sekä työmaan valvonta, mutta varsinainen suunnittelu tehtiin yhdessä Enmacin kanssa. Projektinhallinta ja projektijohtaminen puolestaan toteutettiin Cactoksen kanssa yhteistyössä. Myös testausvaiheessa Prenner oli tiiviisti mukana. “Tällainen perinteisiä rajoja ravisteleva yhteistyö oli monin tavoin hedelmällisempää ja tehokkaampaa, sillä jokainen toimija tiesi tarkalleen missä mennään koko hankkeen ajan”, Kärkkäinen kuvailee. “Kun projektin tiettyjä osia ei vastuuteta ainoastaan yhdelle toimijalle, kommunikaatio pysyy sujuvana ja projektinhallinta on itse asiassa helpompaa kuin tiukkojen rajanvetojen tapauksessa”, hän jatkaa.
Grahamin mukaan Prennerin toiminta oli juuri sellaista, mitä kumppanilta projektissa toivotaan. Prenner hankki projektin sähkö- ja automaatiosuunnittelijaksi Enmac Oy:n (nyk. Prevas Oy) aiempien positiivisten kokemusten ja yrityksen osaamisen ansiosta, eikä Cactoksen puolelta ole negatiivista sanottavaa useamman toimijan välisestä yhteistyöstä. “Luotimme Prennerin näkemykseen myös sopivan suunnittelutoimiston valinnassa, emmekä katuneet päätöstä missään vaiheessa”, Graham kiittelee.
Tulevaisuuden osalta Graham on varsin positiivinen ja kokee, että yhteistyö Prennerin kanssa tulee jatkumaan. “Koska kysyntä kasvaa jatkuvasti ja projektien onnistumisen edellytyksenä on sujuva yhteistyö mukavien ja luotettavien kumppaneiden kanssa, näen yhteistyön jatkumiselle erinomaiset puitteet. Prenner suhtautuu projekteihin samalla intohimolla kuin me, ja Kuhmoisten hankkeen myötä kumppanuus syventyi ystävyydeksi. Jos joku soittaisi minulle keskellä yötä ja kysyisi mielipidettä Prenneristä kumppanina, suosittelisin heitä varauksetta”, Graham naurahtaa.